Weylyn Marrok.
Nimi: Weylyn Marrok, kutsumanimeltään Marrok.
Weylyn tarkoittaa ”Suden poikaa.”
Sukupuoli: Uros.
Ikä: 2,5v.
Laji: Koirasusi.
Rotu: 50% susi, 50% irlanninsusikoira.
Lauma: Vyöhyke.
Ryhmittymät: Ei tietoinen, taikka suuremmin kiinnostunut.
Ulkonäkö:
Marrok on erittäin suurikokoinen uros. Massiivisuutensa tuo on perinyt suurikokoiselta isältään ja vaikka hänen äitinsä olikin siro, niin korkeutta on siunaantunut irlanninsusikoiran sukujuurista sekä risteytyselinvoimasta. Uros on huomattavan korkea ja vaikka vaeltaminen sekä kurjat olot eivät olekaan antaneet lihasmassalle juuri mahdollisuuksia kasvaa voi uroksesta huomata, että Andriaanalla tuon olemus varmasti jykevöityy huomattavasti vaikka toistaiseksi Marrok onkin hoikahko. Häntää ja korvia lukuunottamatta uroksen rakenne on erittäin irlismäinen: rinta on syvä ja leveä, vatsalinja kuroutuva (joskaan ei yhtä jyrkästi kuin puhtaalla vinttikoiralla) ja jalat lihaksikkaat.
Marrokin turkki on pitkää ja karheaa, samanlaista kuin äidillään. Isänsä puolelta turkkiinsa poika on perinyt ainoastaan häntänsä pidemmän ja sileämmän karvan. Turkki on myös aika itsepäistä ja taipuilee hieman sinne tänne. Niskalla ja selässä turkki on aavistuksen pidempää ja otsahapsut laskeutuvat kurittomasti silmille.
Päänmalli Marrokilla on jykevä. Metsänpedoksi tituleerattu uros herättää kunnioitusta myös kasvojensa puolesta. Marrokin suuri kuono on aavistuksen kyömy ja leveä. Leukaa peittää irlismäinen parta. Kauniin ruskeat silmät ovat suuret ja enemmän koira- kuin susimaiset. Kirsu pojalla on pikimusta ja isältään hän on perinyt suipohkot pystykorvat.
Väritykseltään uros on suurimmaksi osaksi kauniin vaaleanharmaa. Hauskan kontrastin luoden uroksen päälaelta niskaa ja selkää pitkin aivan hännänpäähän saakka kulkee musta karvoitus. Mustat karvat kehystävät urosta myös rinnasta vatsan kautta hännänpäähän. Myös otsahapsujen päädyt ja parta ovat mustat. Uroksen korvat ovat takaa tummemmanharmaat ja tummanharmaa alue jatkuu pään molemminpuolin leveähkönä laskeutuen kolmionmallisesti Marrokin rintaan, josta rajaus jatkaa matkaansa vatsan alle ja häntään. Myös jalkojen yläosassa kulkevat leveähköt tummanharmaat alueet, samoin kuin uroksen kuonon päällä. Korvien sisäpinta on pehmeän vaaleanbeigeä. Myös rinnassa uroksella on leveä beige/hiekanruskea alue, joka tummanharmaiden rajausten jälkeen jatkuu uroksen vatsaa pitkin häntään saakka. Jaloissa kulkevat korkealle beiget sukat, varpaat ovat pikimustat.
Luonne ja muuta, mitä olisi hyvä tietää:
Marrok on melkoisen vakavamielinen otus. Sisävyöhykkeen karut oltavat eivät juuri antaneet leikille aikaa saati mahdollisuutta. Selviytyminen on uroksen prioriteetti numero yksi. Uros on tehnyt valtavasti uhrauksia ja töitä saavuttaakseen vapautensa ja siksipä mies antaa itse elämälle hyvin suuren arvon. Marrok ei tahdo tappaa turhaan, eikä varmasti olisi kovin mielissään Lahkolaisten uhrimenoista. Hän ei myöskään jakele sääliä niille, jotka mielessään heittävät elämäänsä hukkaan: päästämällä itsensä kaikessa yltäkylläisyydessä huonoon kuntoon taikka luomalla fobioita jotka haittaavat elämää. Heikot yksilöt lähinnä ärsyttävät urosta: jos joku pelkää vaikkapa pimeää on Marrokilta turha hakea lohtua. Moiset joutavuudet saavat vain miehessä heräämään tahdon ravistella mokomaa vätystä. Sosiaalinen kanssakäyminen jäi Sisävyöhykkeellä uroksen kohdalla todella rajatuksi, joten pientä takkuilua kohtaamistilanteissa voi tulla: uros on kuitenkin ihan mielellään ottamassa menetetyn mahdollisuuden tutustua vieraisiin vastaan.
Marrokin isä, Moriarty on koirasudelle suurin sankari hänen silmissään. Moriarty välittää pojastaan, mutta Marrok on ankaralla kurilla ja väkivallallakin kasvatettu. Isän temperamenttisuus ja herkkyys pamauttaa pentua päin näköä tuon nyristessä pienestikin ovat saaneet uroksen kehittymään hyvin pitkäpinnaiseksi. Pentuna opittu ”parempi olla hiljaa ja totella” pätee tänäkin päivänä, vaikka vanhemmalla iällä poika on alkanutkin kyseenalaistamaan välistä myös isänsä ajatuksia – ei kuitenkaan tarpeeksi ilmaistakseen moitteita ääneen. Moriartylle Marrok tuntee syvää kiitollisuutta hänen äitinsä kuoleman kostamisen puolesta. Uroksesta on kasvatettu kurinalainen ja kuuliainen käskyjä, tapoja, isäänsä sekä Valtiasta kunnioittava yksilö. Turhaa valittamista tai kitinää pojan suusta ei kuulla ja vaikka oikeasti sattuisikin, se ei kuulu muille. Joko elät ongelmiesi kanssa tai sitten jäät jälkeen. Varsinaista taistelemista uros on harjoittanut pikkupennusta lähtien ja myöhemmin varsinkin isänsä opissa tuosta on kehittynyt varteenotettava taistelija.
Aikaisemmin Marrok oli hyvin harvasanainen, mutta ei enää tänä päivänä karta puhelua ja uusiin tyyppeihin tutustumista. Sisävyöhykkeellä harvinainen puhdas vesi on yksi uroksen intohimon kohteista; tuo rakastaa vain juoda – nauttia vedestä kielellään – ja liotella käpäliään viileässä vedessä. Erityinen paikka suuren uroksen sydämestä löytyy myös kaikille äideille; oman äitinsä menettäneenä isokokoinen metsänpeto arvostaa suuresti aitoa äidinrakkautta. Hän ei ole erityisemmin innostunut pennuista, mutta perheestä huolta pitäminen herättää arvostuksen tunteita. Ylipäätään Andriaana saarena herättää metsänpedossa ihmetystä ja jopa seikkailunhalua.
Vyöhykeläisten puolustaminen on kuitenkin tällä hetkellä urokselle tärkeintä. Tuo arvostaa suuresti Valtiaan ponnisteluja kansansa hyväksi ja tekisi mitä hyvänsä uroksen eteen jolle kokee olevansa paljosta velassa. Marrok tottelee mukisematta ylempiään, mutta ei väheksy alempiaan jos ne eivät siihen todellista syytä anna. Kieltämättä mies on toistaiseksi aika välinpitämätön muita eläväisiä kuin Valtiasta ja isäänsä kohtaan. Tuo tahtoisi kyllä luoda jokaiselle mukavat oltavat, mutta ei ole innostuneempi tietämään toisten henkilökohtaisuuksista. Juuri nyt koko muutos Sisävyöhykkeen oloista Andriaanalle vie kaikki Marrokin ajatukset – nuoren miehen elämässä on myös menossa tärkeä kasvunvaihde. Jättiläinen tuntee usein olevansa täysin eksyksissä minäkuvansa kanssa ja varmasti tuon luonteessa tulee kehittymään vielä paljon muutosta ja kasvua.
Menneisyys:
Marrok syntyi karuille Sisävyöhykkeen maille irlanninsusikoiranartulle, Cadalle. Cada tuli toimeen lähinnä antamalla vartaloaan uroksien käyttöön ruokaa vastaan ja usein tuo lempeä narttu joutuikin pienen ryhmittymän muiden narttujen halventamaksi. Pohjimmiltaan Cada oli kuitenkin hyväsydäminen ja pidettykin tapaus. Marrokin isä, Moriarty, vietti matkoillaan Cadan seurassa vain muutaman yön eikä poika nähnyt isäänsä varhaislapsuudessaan laisinkaan. Ryhmittymän jäsenet kutsuivat urosta Weylyniksi, Suden pojaksi. Äitinsä kuitenkin muokkasi nimestä hellyttelynimen lapselleen, niin ettei tuosta tuntuisi niin pahalta.
Ainoana pentuna uroksen ei tarvinnut nähdä nälkää liian usein, mutta mieluummin pentu olisi jakanut saaliinsa seuralaisen kanssa kuin ollut täysin ilman kontakteja. Cada oli usein kiireinen ja pitkiäkin aikoja poissa, eikä ryhmittymässä ollut muita pentuja Marrokin lisäksi. Vanhemmilla yksilöillä ei ollut aikaa peleihin, eikä pennunkaan annettu laiskotella: jos ei työtä tehnyt, ei syömänkään pitänyt. Pienestä saakka urosta koulutettiin sekä taistelemaan (varmuuden vuoksi, sillä elo oli hyvin suojatonta) ja selviytymään.
Elo jatkui näin ankarissa olosuhteissa kitkuttaen melko rauhallisesti, kunnes eräänä yönä kaikki muuttui. Marrok oli vasta reippaat kolme kuukautta vanha, kokoisekseen suuri mutta silti aikuiselle mitätön vastus, kun villi ryhmittymä susia hyökkäsi heidän omansa kimppuun. Pitkään jatkunut puute ravinnosta ajoi sudet epätoivoisiin tekoihin: tarkoitus oli tulla etsimään ruokaa heidän mailtaan, mutta jos saaliseläimiä ei löytynyt, toinen koiraeläin sai kelvata. Niinpä susien äkättyä paikan varantojen olevan mitättömät nuo suuntasivat hyökkäyksensä kohti ryhmittymän ainoaa pentua; Marrokia. Urokselle ei kuitenkaan ehtinyt käymään mitään, sillä hänen äitinsä hyökkäsi raivokkaasti susia vastaan. Yksi irlanninsusikoiranarttu ei kuitenkaan pidätellyt lukuisia susia kauaa, mutta tarpeeksi kuitenkin niin että pieni poika ehti kauhun vallassa juosta piiloon läheiseen metsään. Cadan tapetuksi tultua moni nartusta pitänyt nousi hyökkäykseen ja ajoi sudet tiehensä, mutta se oli pienelle perheelle siinä vaiheessa jo liian myöhäistä. Marrok näki matkan päästä kuolleen äitinsä ruumiin ja tietämättä itsekään kauhultaan miksi, lähti juoksemaan susiryhmittymän perään.
Parin viikon ajan pentu vaelsi jäljittäen susiryhmää koston ja vihan paisuessa mielessään pelon tielle. Yritys oli täysi itsemurha, mutta uros ei suonut ajatustakaan moiselle: hän kostaisi äitinsä puolesta. Kuitenkin tällä välin myös Marrokin isä, Moriarty oli saapunut ryhmittymän elinalueille ja saanut kuulla Cadan kuolemasta. Raivoissaan narttunsa kohtalosta Moriarty jäljitti (huomattavasti pentua tehokkaammin ja nopeammin) susiryhmää kosto mielessään. Isä ja poika tapasivat viimein erään illan kajossa. Marrok oli viimein saavuttanut susiryhmän ja tarkkaili ryhmää kitukasvuisen pensaikon varjoista. Moriarty saapui paikalle hieman myöhemmin, mutta ei aikaillut tekojensa kanssa. Niinpä pieni Marrok sai nähdä, kuinka suuri ja tuntematon uros verisesti kosti kaikille noille murhaajille. Moriarty oli pennun silmissä suuren suuri sankari, oikeuden lähettiläs joka taisteli kuin raivopää. Vasta tilanteen lauettua Marrok asteli varjoista Moriartyn näkyville, sillä hänen oli saatava tietää kuka uros oikein oli ja miksi tuo oli tehnyt mitä oli tehnyt. Pikainen keskustelu ei jättänyt kummallekaan paljoa arvailujen varaan ja niin pentu sai viimein isän itselleen. Moriarty otti tämän matkaansa ja kertoi hänelle paljon Valtiaasta sekä kaikesta siitä, mitä urokset olivat jo ehtineet saavuttaa.
Niin Marrok kasvoi isänsä kanssa suuremmaksi ja vahvemmaksi muotoutuen nuoreksi mieheksi joka nyt on. Moriarty opasti häntä taistelemaan ja yhdessä Valtiaan ja isänsä kanssa taivaltaen tuo oppi kunnioittamaan molempia syvästi. Kolmikko etsi yhdessä tietä Sisävyöhykkeeltä, mutta urosten tiet erkaantuivat kun valtava karhu hyökkäsi heidän kimppuunsa. Taistelu ei kestänyt järin kauaa, mutta Moriarty loukkaantui ja niin poika lähti saattamaan urosta läheisen ryhmittymän luokse, jossa tämä voisi parantaa haavojaan. Valtias sen sijaan jatkoi etsintöjään ja löysi tien Ulkovyöhykkeelle sillä välin, kun isä ja poika toipuivat ja levittivät sanaa pienemmässä ryhmittymässä. Myöhemmin kolmikko ja moni muu susi yhdistyivät jälleen. Marrokista tuli Ulkovyöhykkeellä ahkerasti partioiva uros, joka vain vaivoin uskalsi haaveilla paremmasta, mutta teki kaikkensa unelmiensa ja parempien olojen saavuttamisen eteen.
Uutisten Andriaanasta viimein saavuttaessa myös uroksen korvat, tuo ei epäröinyt hetkeäkään seurata Valtiasta ja isäänsä pois Vyöhykkeeltä kohti uutta elämää. Niinpä pitkän ja fyysisesti olosuhteiden puitteissa hyväkuntoisenkin uroksen rankka matka kohti uutta elämää alkoi – saaden tyydyttävän lopun Marrokin rantautuessa Andriaanalle isänsä perässä.
Tavatut:
Valtias: ”Kunnioitan häntä ja hänen näkemäänsä suurta vaivaa meidän kaikkien eteen.”
Moriarty: ”Isäni, jolle olen paljosta velkaa. Kunnioitan häntä suuresti, vaikka erilaisia olemmekin.”
Qirhan, Iso, Zacra: ”Valtiaan lapset, joita en vielä tunne sen suuremmin, mutta joiden kanssa olen toiminut hieman enemmän.”
Vyöhykeläiset: ”Tiedän jokaisen nimeltä, vaikken pahemmin heitä tunnekaan.”
Ametisti: Peli kesken.
Pelatut pelit:
One for all and all for one YP.
Marrok saapuu Andriaanalle muiden matkasta selvinneiden Vyöhykeläisten kanssa.
Ryhmä kaataa muutaman peuran vahvistaakseen voimiaan ennen suunniteltua Carmiksen niityn valtaamista. Uros on vakavanoloinen, mutta sisimmässään ihmeissään paikan tuoksusta ja kauneudesta. Täällä hän todella tahtoo aloittaa uuden elämänsä.
Marrok kohtaa isänsä Moriartyn Carmiksen niityn reunamilla vartiovuoronsa päätteeksi. Urokset käyvät melko vakavan ja arka-aiheisen keskustelun Vyöhykkeeseen sekä tulevaisuuteen liittyen, ennen kuin eroavat jälleen teilleen.
Mimmit on et wau, jätkät on et nou!
Marrok törmää niityllä Qirhaniin, joka saa huijattua tämän matkaansa ”metsästämään.” Kahdestaan urokset kohtaavat Ametistin Carmiksen ruohoniityn rajoilla. KESKEN.
Pelaaja: geggo
Pelipaikka: Andriaana.