Kriss.
Fan-art @ Dualess, aivan ensimmäinen luonnos Krissistä.
Ulkonäkö:
Kriss on naaras, jossa sekoittuu monenlaisia piirteitä.
Rakenteeltaan Kriss on normaalin naarassuden kokoluokkaa, hoikahko muttei laiha. Naaraan jalat ovat aika lihaksikkaat ja vyötärö kapoinen, käpälät ovat leveät ja niillä on hyvä vaellella lumessa sekä vaikeassa maastossa.
Kriss ei ole painonnostaja, muttei myöskään mikään sirppana. Naaraasta näkee ettei se väsy heti ja vaikkei nopeus olekaan tytön juttu parempaa kestävyyttä saa hakea.
Krissillä on pitkä sekä varsin pöyhkeä häntä, joka muistuttaa hieman viuhkaa. Hännän tyvi on paksu ja tyttö saa helposti kietaistua häntänsä etujalkojensa juureen istuessaan.
Naaraan anturat ovat syvän tummansinertävät, lähes mustat.
Krissin turkki on keskivertoa pidempää sekä aavistuksen verran aaltoilevaa. Karvepeite on lämmin ja naaras viihtyykin paremmin kylmässä kuin kuumassa. Oikein lämpimillä ilmoilla tytölle voi helposti tulla tukala olo.
Turkki on puhtaan valkeaa ja sen joukossa kimaltaa siellä täällä hopeanharmaita peitinkarvoja. Hopeaiset karvat ”piilossa” valkean seassa antavat tytöstä hieman kimaltelevan vaikutelman varsinkin suoran auringon ja kuun valossa.
Hännässä ja rinnassa turkkia on hieman enemmän, kuin muualla.
Kasvoiltaan tyttö on erittäin kaunis, hankalaa tuosta on katsettaan irroittaa.
Naaraan silmät ovat suuret sekä enemmän soikeat kuin pyöreät. Väriltään ne ovat häikäisevän jäänsiniset. Silmät sijaitsevat aavistuksen normaalia kauempana toisistaan ja niitä kehystävät hopeaiset, pitkät ripset.
Joskus tyttö näyttääkin olevan tehty kuurasta ja pakkasesta.
Kuono on pitkähkö sekä siro, kirsu pikimusta. Suuta koristaa puhtaan valkeat hampaat ja kuonolla on muutama niin hento ja valkoinen viiksikarva ettei niitä juuri huomaakaan.
Korvien reunamilla ja korvaa peittämässä naaraalla on pitkähköt ja huurteisen hopeanhohtoiset karvat.
Kriss nauttii aika ajoin vaellella yksinään, miettien ja pohtien kaikkea syvällistä sekä omia juttujaan. Neiti on vaeltaja- luonne, joka ei osaa asettua aloilleen pitkäksi aikaa samaan paikkaan vaan jokin tytön luonteessa pakottaa tämän aina lähtemään ja vaihtamaan ympäristöä. Hyvästit koskettavat naarasta harvoin syvältä, sillä erittäin helposti Kriss ei toisiin kiinnykään. Kuitenkin valkean löytäessä elämäänsä henkilön, josta tulee hänelle tärkeä, niin ei hän toisen elämästä häivy vaikka muutoin vaeltaisikin entiseen tapaansa.
Kriss ei usein ystävysty kovin helposti, sillä hän on yleensä melko hiljainen ja omaan kuoreensa vetäytyvä uudessa sekä vieraassa seurassa. Tyttö ei ole ujo, mutta sitä ei yleensä vain kiinnosta avautua sen enempää itsestään. Kriss tyytyy yleensä tutkimaan toisia, päättelemään kaikkea heidän sanoistaan ja teoistaan. Erittäin harvoin naaraalta jää jotakin näkemättä, se tunnistaa niin vilpin kuin salatut asiat menneisyydestäkin.
Kriss osaa olla hyvä kuuntelija, mutta omista asioistaan naaras ei puhu oikeastaan juuri kenellekään. Tyttö pitää ongelmansa sekä tietonsa omanaan, ellei sitten satu luottamaan johonkuhun todella hyvin.
Naaraan luottamus täytyykin ansaita kovalla työllä ja pitkällä ystävyyssuhteen ylläpidolla. Kriss on ehdottoman luotettava, jos naaraalle kertoo salaisuuden niin voi olla varma ettei tieto leviä eteenpäin oli kyse mistä/kenestä tahansa. Naaras pitää sanansa ja lupauksensa ollen tästä erittäin tarkka niin itselleen kuin muillekin. Läheiset ystävät ovat eri asia, mutta yleensä naaraan silmissä arvostus katoaa ”en saisi kyllä kertoa tätä, mutta..” -sanojen mukana.
Yleensä tytön koko olemus voi vaihdella paljonkin sen mukaan millaisessa seurassa hän on. Jos naaras on tuttujen ystävien ympäröimä ja tietää, että heihin voi luottaa voi tytöstä kuoriutua reipas ja leikkisä ilopilleri joka jaksaa sekä nauraa että naurattaa. Älyttömyyksiin tämä tyttö ei kuitenkaan helpolla lähde, vaan järki pysyy päässä seurasta riippumatta. Myöskään minkäänlaista kilpailuviettiä naaraalle ei ole suotu, se ei tahdo mitellä kenenkään kanssa.
Muutoin seuraa valitessaan naaras on ainakin kokenut, että on helpompaa olla vapautuneempi naaraiden kuin urosten seurassa. Tämä saattaa johtua siitä, että tyttö tuntee usein olonsa hieman kiusaantuneeksi urosten kommentoinnin takia oman kauneutensa tähden. Kriss nimittäin ei katsele toisten ulkomuotoa eikä päätä sen perusteella missä seurassa liikkuu, joten vaikka naaras tiedostaakin miellyttävänsä silmää ei tuo juuri itse pidä sitä arvossa. Sisältö on se, mikä naaraalle ratkaisee.
Kriss on erittäin pitkäpinnainen sekä kärsivällinen, eikä häntä saa helposti loukattua. Itseensä kohdistuvan pilkan tyttö normaalisti sivuuttaa olankohautuksella, tosin tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, ettei naaras todellakaan välitä mitä vieraat ja hänelle merkitsemättömät tästä puhuvat. Sen sijaan naaraalle tärkeitä ystäviä ei kannata mennä morkkaamaan, sillä osaapa tyttö olla paha kieleltäänkin.
Jos jokin läheinen tuota kumminkin onnistuu loukkaamaan, voisi Krissiä kutsua pitkävihaiseksi siinä mielessä ettei tuon menetettyä luottamusta tuskin koskaan voi saada kokonaan takaisin. Naaras muistaa häntä kohtaan lausutut pahat sanat sekä teot ja vaikka päällepäin tyttö osaa esittää mitä vain, ei hän välttämättä aidosti ole antanut anteeksi. Tämä tietysti toimii toisinkin päin, eikä naaras unohda hänelle sanottuja kohteliaisuuksia tai tehtyjä palveluksia. Naaras ei kuitenkaan viitsi esittääkään mitään, jos ei enää väleissä tahdo olla.
Omat vihansa ja surunsa naaras usein pitää sisällään, mutta silloin tällöin voi tytön saada kunnolla suututeltuakin. Väkivaltaiseksi naaras yltyy erittäin harvoin, oikeastaan vain jos on henki kyseessä. Murinoita ja korvien luimistelua saattaa useampikin saada osakseen, muttei sen vakavampaa. Kriss ei pahemmin ole harjoitellut taistelua, mutta kokoistensa kanssa pärjää siitä huolimatta ihan hyvin.
Katse sen sijaan on yksi Krissin ”ässä hihassa.” Jäänsiniset silmät tuntuvat porautuvan suoraan kenen tahansa naaraan valitseman mieleen ja tätä keinoa Kriss pyrkiikiin käyttämään moneen tarkoitukseen. Harvoin sanoja edes kaivataan tueksi, jos tyttö katseellaan on viestittänyt asiansa. Silmiensä avulla tyttö voi kertoa toiselle paljon, hiljeltää, yllyttää, tai heikoimmat vaikka hyppäämään suohon. Tämä yhdistettynä pelottavan tarkkoihin teorioiden tekoon toisten luonteesta riittää useimmiten karkoittamaan pahimmat kiusanhenget neidin ympäriltä.
Omat mielipiteensä naaras saattaa laukoa varsin koruttomasti ja suoraan kenelle tahansa, ajattelematta onko se kannattavaa vai ei. Tyttö ei suorasukaisuudestaan huolimatta tarkoita loukata ketään, mutta näyttelemään se ei lähde eikä narttua kiinnosta miellyttää muita. Rehellisyydestään ja tuolle uskotuista asioista tyttö pitää kiinni senkin uhalla, että siitä saattaisi aiheutua itselleen jotakin haittaa.
Naaras harvoin välittää muiden ongelmista pahemmin, mutta jos menet pyytämään apua niin sitä varmasti myös saat. Kriss on pohjimmiltaan hyväsydäminen, pieniä pentuja se pyrkii suojelemaan ja vanhuksia kohtelemaan kunnioittavasti. Neiti ei myöskään ole mikään riidankylväjä, vaan pyrkii kompromisseihin. Tilanteesta riippuen tyttö osaa olla todella joustava tai kauhea jääräpää.
Muiden määräiltävänä ja pompoteltavana oleminen ei yksinkertaisesti tytöltä onnistu, sillä naaras haluaa tehdä asiat niin kuin itse parhaaksi näkee. Tytöllä on myöskin taipumuksena jumittaa liikaa menneessä ajassa ja yrittää kaivella sieltä asioita, vaikka tietääkin ettei tule saamaan sieltä mitään takaisin.
Neitiä ei helpolla saa hurmattua ja kun jo ystävyyden vaaliminen ottaa aikansa ei tuo ihastukaan ihan noin vain. Sen Oikean kuitenkin osuessa kohdalle, on tyttö viety kokonaan. Ystävyyssuhteistakin näkee jo sen, ettei naaras moniin kiinny, mutta sitä vastoin harvat ja valitut ovat hänelle kaikki kaikessa. Kriss ei aikaisemmin ole seurustellut, mutta naaras varmasti osaa antaa itsestään kaiken viimeistä karvanpäätä myöten lupautuen toiselle täysin. Neiti on itsenäinen, mutta uskollinen ja samaa mitä hän antaa hän myös tarvitsee ja vaatii takaisin. Perheenperustamis-tyyppiä tyttö ei ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Ääni Krissillä on läpikuultava ja kirkas, ei kuitenkaan korkea tai kimeä. Tavallaan tytön ääni on enemmän matala kuin korkea, mutta silti kiehtovalla tavalla helisevä.
Kriss rakastaa talvea, pakkasta ja lunta sekä jäätä, kirkasta tähtiyötä kylmänä talviyönä. Naaras rakastaakin samoilla pitkin tuntemattomia erämaita öiseen aikaan.
Tiivistettynä tyttö on rohkea ja jalo, itsenäinen, kylmähkö mutta aidosti hyväsydäminen. Sanavalmis ja fiksu tapaus, joka osaa lukea muita paremmin kuin hyvin.
Menneisyys:
Kriss syntyi eräänä lämpimänä, kauniina ja kirkkaana kesäyönä suuren luolan edustalla oleville pehmeille sammalmättäille. Ilma oli tuuleton ja viereinen lampi peilityyni naaraan tullessa maailmaan ainokaisena.
Krissin äiti oli valkea ja siro naaras joka oli viettänyt erään lauman massiivisen, hopeanharmaan alfauroksen kanssa yhden yön jonka seuraus pieni Kriss nyt oli. Krissin äiti oli luonnoltaan ylpeä ja kovasydäminen sekä vielä hyvin nuori itsekin, eikä hän tahtonut tahrata sukunsa nimeä ”yhden yön” pennulla heittäen koko nuoruuttansa menemään moisen tähden. Niinpä Kriss sai elää oikean äitinsä kanssa vain muutaman harvan viikon ja tästäkin suurimman osan yksinään odotellen kun äitinsä kävi etsimässä jotakuta joka pennusta voisi huolehtia ja tuon kasvattaa. Kriss oli salaisuus, jota oli tarkoin varjeltava.
Vielä kahden viikon päästä, kun nuori pentu ensimmäisen kerran aukaisi jäänsiniset silmänsä, ei sen äiti ollut löytänyt tuolle toista huoltajaa. Hetki joka silloin seurasi kesti vain muutaman ikuisuudelta tuntuvan sekunnin ajan, mutta piirtyi molempien mieleen koko heidän loppuelämikseen. Nuori Kriss katsoi uusin ja kirkkain, uteliain silmin äitinsä täysin samanvärisiin, mutta elämän kovettamiin silmiin joiden katse paljasti naaraan nähneen tarpeeksi nuoresta iästään huolimatta.
Tuo pennun tuijotus oli liikaa nuorelle emolle, se sai hänen sydämensä liikahtamaan vaarallisella tavalla. Äiti pinkaisi karkuun eikä Kriss nähnyt häntä enää koskaan, mutta tuo kuva äidistään piirtyi niinkin pienen olennon mieleen pitkäksi aikaa ja tulevasta muistinmenetyksestään huolimatta se on säilynyt naaraan muistoissa. Ehkä pahin naaraan pelko onkin, että siitä itsestään oman jäisyytensä vuoksi tulisi samanlainen kuin emonsa.
Täysin julma tytön äiti ei kuitenkaan ollut, eikä hän pentuaan kokonaan hyljännyt vaan toivuttuaan tuosta oudosta tunteiden vyörystä hän kivetti sydämensä sekä kasvonsa uudelleen ja pakotti erään oman laumansa vanhimman naaraan ottamaan Krissin kontolleen. Vanha naaras vastusteli ja kieltäytyi useaan otteeseen, mutta huonosta asemastaan johtuen se ei voinut kieltäytyä korkeampiarvoisen käskystä. Niin Kriss yhä säilyi salaisuutena, mutta vain sen kantaja muuttui.
Vanha susinaaras oli yleensä äkäinen luonteeltaan, eikä se itsekään saanut muuta ruokaa kuin muiden rippeitä, joita ei mielellään pennulle jakanut. Niin Kriss jäi heiveröiseksi ja se vietti lapsuutensa ensimmäiset kuukaudet yksinään luolansa tuntumassa leikkien tai vanhan ja kiukkuisen susinaaraan valituksia kuunnellen.
Kun Kriss oli noin viiden kuukauden ikäinen sen elämä muuttui äkisti kun eräs nuori ja hiekanruskea koirasusi löysi tämän leikkimästä syvemmältä metsästä minne pentu oli harhautunut jahdatessaan talven ensimmäisiä lumihiutaleita. Koirasusi oli vasta pentu itsekin, mutta se oli silti aikuisemman oloinen kuin muut ikäisensä ja nähdessään valkean pennun huurteisen metsän keskellä yksinään päätti se auttaa toista. Niin kohtalo puuttui molempien peliin ja kun hiekanruskea kertoi Krissille lähtevänsä toisenlaiseen maailmaan ja olevansa halukas ottamaan tyttösen matkaan ei Kriss ihmetellyt kovin kauaa. Uusi maailma jossain kaukana täältä, mitä pahaa siinä voisi olla? Naaras oli kärsinyt niin kauan yksinäisyydestä, että siinä tilassaan se olisi varmasti lähtenyt vaikka kenen matkaan, eikä päätöksen tekoa vaikeuttanut sekään miten vanha susinaaras oli viimeksi käydessään manaillut siitä miten kaikki olisi paremmin jos Krissiä ei olisi ollutkaan. Kaikesta kokemastaan huolimatta jaksoi tyttö yhä olla iloinen ja leikkisä ja niin he uroksen kanssa lähtivät matkalle kaupunkiin, josta uros kertoi monenmoisia tarinoita. Koirasusi ei välittänyt leikkiä tytön kanssa, mutta hän piti tytöstä huolen.
Matka kaupunkiin ei ollut lyhyt eikä varsinkaan helppo. Kriss ja uros (jota naaras oli oppinut kutsumaan veljekseen) saivat kokea vaikeita aikoja tuiman talven ravistellessa matkalaisia ja ankaran pakkasen painaessa päälle. Molemmat laihtuivat tuona aikana eikä helppoa ollut varsinkaan koirasudella jolla ei ollut samanlaista lämmintä turkkia kuin Krissillä ja joka vain harvoin suostui ottamaan tuon yritykset lämmittää toista vastaan.
Mutta niin vain talvi vaihtui hitaasti ja varmasti kevääksi ja kuin pitkään sumussa kulkeneet vaeltajat tuntuivat he heräävän auringon mukana uudestaan elämään. Tämä talvi oli kuitenkin jättänyt naaraaseen pysyvät jäljet ja nyt siitä oli muovautunut se selviytyjä ja ylväs sekä etäinen naaras jona hänet nykypäivänäkin tunnetaan. Leikkisyys ja iloinen mieli kyti yhä jossakin syvällä, mutta koska niille ei selviämisen tai seuran kannalta tuntunut olevan mitään käyttöä naaras oppi lukitsemaan nuo tunteet sisälleen. Niin hän pärjäsi vielä muutaman kuukauden ja eräänä alkukesän iltahämärän hetkenä saapuivat ”veli ja sisar” laajan kukkulan laelle josta he näkivät pienen kaupungin valot levittäytyvän allaan. Uusi toivo leimahti liekkeihin ja molemmat syöksyivät kuin nuolet rinnettä alas, niin nopeasti että käpälät tuskin tapasivat maata.
”Satamaan!” Koirasusi neuvoi naarasta. ”Jos jossakin meille on tulevaisuutta, niin sen avain löytyy sieltä.” Matkalaiset laukkasivat öisen kaupungin halki aina satamaan saakka josta he löysivät vanhan rahtilaivan jonka ruumaan he painautuivat nukkumaan rinnakkain. Kriss näki unia kaupungin valoista, sekä sataman tuoksusta. Siinä kyletyksin ja uupuneina he nukkuivat varmasti muutaman vuorokauden, mutta varmaa on että ainakin yhden vuorokauden liian pitkään.
Sillä herätessään viimein Kriss huomasi, ettei maa ollut vakaa tassujen alla vaan koko maailma tuntui heittelehtivän hurjasti ylös ja alas. Herättäessään koirasuden hän oli jo varma, etteivät nämä voineet selviytyä tästä. He olivat saaneet kokea paljon rankkoja aikoja, mutta aina sentään maa oli pysynyt tukevasti paikoillaan. Koirasusi sen sijaan oli iloinen ja se riemuitsi niin paljon siitä että he olivat matkalla, ettei pahastunut edes silloin kun läheinen puinen hyllykkö sisältöineen romahti hänen päälleen ja ruuma alkoi täyttyä kaikenmoisista vierivistä tynnyreistä ja muusta roinasta sekä lasinsirpaleista.
Kriss huusi hänelle, etteivät he voineet jäädä tänne, sillä pian olisi koko paikka täynnä rikkoutuneita pulloja sekä teräviä puunsäleitä, mutta koirasusi oli eri mieltä. Hän selitti naaraalle, että kannella saattaisi olla olentoja jollaisia Kriss ei ollut koskaan aiemmin nähnyt ja maailma joka ei antaisi niin pienelle sudelle armoa. ”Täällä me olemme turvassa ja kun kaikki on ohi voimme rantautua jossakin uudessa paikassa voittajina!” se kertoi. Mutta Kriss oli surullinen tästä ja kysyi mitä he sitten tekisivät, vaikkei hänen olisi tarvinnutkaan sillä vastauksen tyttö jo tiesi. Ei koirasusi aikonut seuralaistaan kantaa ristinään koko loppuelämäänsä ja eronhetki tuntui lähestyvän joka tyrskyn myötä aina vain enemmän.
”Ei minulla ole mitään hävittävää, ei tällä paikalla ole mitään mitä minulle tarjota,” Kriss kertoi urokselle katsoen tätä suoraan silmiin ja muutaman suolaisen kyyneleen vieriessä kaiken rojun sekaan. ”Ei näitä jäähyväisiä ole enää järkeä pitkittää!” hän parahti ja käännähti sitten portaikkoon joka vei kannelle.
Uudet tyrskyt saivat laivan heilumaan ja tytön rojahtamaan seinään parikin kertaa, kaikki liikkuminen tuntui lievästi sanottuna mahdottomuudelta. Mutta viimeistään silloin Krissin päätös oli selvä, kun hän kääntyi viimeisen kerran katsomaan nuorta urosta eikä tuo tehnyt elettäkään estääkseen, katsoi vain. ”Toivon että löydät maailmasi ja saat onnesi. Ehkä näemme vielä!” Naaras huusi niin että toisella puolella ruumaa oleva uroskin kuuli hänen sanansa kaiken kohinan keskeltä. Katseet kertoivat kaiken sanottavan ja niin naaras tyrkkäsi ruuman katossa olevan luukun auki ja hypähti kannelle.
Siinä samassa jättimäinen aalto pyyhkäisi koko laivan ylitse ja vei suden mennessään. Kaikki pimeni pitkäksi aikaa ja jonkinlaisessa horroksessa tyttö sai viimeisillä voimillaan uitua loputtomalta tuntuvan ajan kunnes lähes myöhemmin tätä ollenkaan muistamatta naaras saavutti rannan ja sammui niille sijoilleen samoin tein.
Herätessään uudella maalla, Kriss ei kyennyt muistamaan mistään mitään. Niinpä vailla menneisyyttä hän vaelsi ainakin vuoden päivät ympäriinsä, vältellen kaikkia muita sekä vain harvoin tutustuen kehenkään. Naaras koetti löytää itsensä uudelleen, koetti muistella palasia jotka aina yllättävinä hetkinä muistuivat hänen mieleensä hänen esimerkiksi tunnistaessaan jonkin yrtin jolla oli parantava vaikutus tai nähdessään tutun oloisen koiraeläimen.
Nyt naaraan olisikin korkea aika oppia tutustumaan muihinkin kuin itseensä.
Oispa kaikki kristallinkirkasta.
Kriss rentoutuu pitkän vaelluksensa päätteeksi Afuelin kuumilla lähteillä, kun paikalle ilmaantuu myös Domino. Tapaaminen ei ala kovin lupaavasti, mutta rauhallisesti juttelemalla Kriss saa Dominonkin rentoutumaan ja pian tytöt keskustelevat hieman enemmänkin. Sosiaalisissa taidoissa molemmilla olisi varmasti parantamisen varaa, mutta kenties tiettyjen samantapaisuuksien johdosta Kriss huomaakin pian, että viihtyy tummaturkin seurassa. Naaras saa myös tietää Dominon kuuluvan lahkoon, muttei näe tuota pahana asiana, sillä hopeaisen mielestä vain persoona ratkaisee. Yhdessä tytöt lähtevät kohti Befalaksen havumetsää löytääkseen jotakin saalistettavaa.
Kriss ja Domino kävelevät yhdessä Befalaksen havumetsään etsimään syötävää. Tytöt metsästävät ateriansa ja Domino paljastaa Krissille ajatuksiaan mm. haaremista, johon tyttö kuuluu. Kriss ei voi sanoa pitävänsä ajatuksesta ja vaalea koettaakin opastaa tyttöä sen minkä asioihin liikaa puuttumatta kykenee. Naaraat eroavat kuitenkin hyvissä merkeissä.
Aurinko paistaa risukasaankin.
Kriss törmää Afuelin tasangolla Tarinankertojaksi itsensä esittelevään vanhempaan narttuun ja keskustelee tämän kanssa mm. Afuelista sekä laumaan liittymisestä, sillä naaras on halukas löytämään itselleen oman lauman. Rauhallinen ja asiallinen keskustelu tekee tytölle hyvää, eikä Krissillä ensimmäistä kertaa vähään aikaan ole heti kauhea kiire päästä tilanteesta pois. Myöhemmin keskustelu siirtyy Puolikuuhun naaraan saadessa tietää Tarinankertojan olevan klaanin vanhin – keskustelu saa tytön miettimään Lahkon ja Puolikuun sodan ristiriitaisuuksia.
Yhteisten alueiden (Femorin) alueilla Kriss tapaa yömyöhään Illuminatin.
Kriss ja Illuminati saavuttavat pimeydessä Carmiksen rannan ja jäävät sitten juttelemaan. Keskustelu saa yllättäviä käänteitä ja pian naaras huomaakin tuntevansa aitoa kiinnostusta mihinkään pitkään aikaan. Kaksikko tulee hyvin juttuun varmastikin osittaisten samankaltaisuuksien vuoksi. Illuminati kertoo tälle Inimitiumista johon Kriss liittyy. Päätös tekee naaraan erittäin onnelliseksi.
Kriss päättää verrytellä hieman lihaksiaan ennen seuraavaa vaellustaan Befalaksen maille kokoustamaan ja törmää Afuelin kuumilla lähteillä nuoreen urokseen, Euroon. Euron kanssa hopeainen juttelee niitä näitä mm. Femorista ja jatkaa sitten matkaansa yötä vasten.
Kriss osallistuu ensimmäiseen Inimitiumin kokoukseensa Befalasin niityllä. Joukko keskustelee mm. Danturin tuomasta uhasta ja Carmiksen muutoksista. Hopeaiselle jää joukkiosta positiivinen mielikuva, vaikka tämän mielessä herääkin monia kysymyksiä mm. lahkoon ja Carmiksen johtoon liittyen.
Kriss tapaa Uindoksi esittäytyvän Ederalaisen Carmiksen vesiputouksilla. Kaksikko juttelee lähinnä Ederasta ja Femoristakin Krissin onkiessa hieman tietoja Ederan tilasta. Pehmeältä vaikuttava susi ei jätä Krissiin sen erikoisempia tuntemuksia.
Tavattuaan Uindon Kriss laskeutuu vesiputouksen juurelta rannalle, jossa tapaa Phantomin. Uros on pakenemassa jotakin ja aivan liian pian saa hopeaturkki tietää, mitä. Paikalle saapunut jättiläinen, Manson, ei aikaile vaan ryhtyy tappohommiin sen siljan tien Phantomin nähtyään. Asiat etenevät turhan nopeaan, mutta Kriss ei voi jättää toista kuolemaan edes yrittämättä auttaa, vaikka tietääkin paremmin kuinka tilanne tulee päättymään. Manson iskee naaraalta tajun kankaalle ja tuon herätessä on uros raahannut brutaalisti runnellun pikkukoiran ruumiin aivan tämän silmien eteen. Kriss hautaa Phantomin illan hiljaisuudessa.
Kriss torkkuu lähellä Carmiksen ruohoniittyä, kun Ugraksi esittäytynyt uros ilmaantuu paikalle. Aikansa kaksikko onnistuu juttelemaan asiallisesti, mutta pian uroksen itseriittoisuus ja määräilevä asenne alkaa ottaa naarasta päähän. Pian kaksikko jo tanssii toistensa ympäri Ugran hyökkäillessä ja Krissin turhautuneena miettiessä, miksi toinen ei ymmärrä järkipuhetta. Lopulta hopeainen onnistuu puhumaan kompromissin ja he eroavat kireissä tunnelmissa.